torstai 28. helmikuuta 2013

Ikääntymisestä ja joogasta

Hyvin usein kuulee sanottavan, että kun olen sen ja sen ikäinen en voi tehdä sitä taikka tätä. Siihen syyllistyn itsekin, mutta ajatuksia on muutettava ja tämä kanavointi antaa potkua uusille ajatusmalleille.

Uusista ajatusmalleista puheenollen, muutama kuukausi on mennyt ja olen päässyt eroon kahvista. Ensin jätin päiväkahvit ja ns. kyläkahvit, join vain aamuisin ja nyt en edes sitä. No ehkä kerran kuukaudessa nautin kupillisen hyvää kahvia leivonnaisen kera ja se maistuu todella hyvältä.

 Nyt on pähkäilyvaiheessa ruokailutapojen muuttaminen, sitä olen työstänyt mielessäni jo parisen kuukautta, vielä en ole valmis siihen. Yhä enemmän kasviksia ja hedelmiä listalle, toisin sanoen raakaravintoa. Terveellistä ruokaa meillä kyllä syödään, mieheni nimittäin harrastaa trialthonia, joten senkin tähden ruuan on oltava muuta kuin einestä.
 Mutta pikkuhiljaa muutoksia tulee, päivittäiseen joogaamiseen olen lisännyt kolmannenkin joogan. Helppoja, virkistäviä ja notkistavia liikkeitä. Sen tunnen jo esim. niskaa kääntäessä - enää ei narise eikä tunnu kipeältä ja niska kääntyy paljon pidemmälle kuin ennen. Sivupalkissa harjoittamani joogat.

Valoa päiväänne rakkaudella Maia!


IKÄÄNTYMISPROSESSI EI OLE VÄLTTÄMÄTÖN

Crimi: Ikääntymisprosessi ei ole välttämätön


Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
29.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ikääntymisprosessiin. Siihen liittyy monia syvään juurtuneita uskomuksia ja haluaisimme valaista vähän aihetta. Maailmassanne on monia, jotka uskovat, että ikääntyminen on vääjäämätöntä, että se on taattu ja itsestään selvä asia. Haluaisimme kuitenkin informoida teille, ettei tilanne ole itse asiassa näin.

Nimittäin ihmiskeho tarkoitettiin uudistumaan jatkuvasti eikä sen ollut siksi koskaan tarkoitus rapistua. Tämä uskomus ja ymmärrys on kuitenkin kauan sitten kadotettu Lemurian ja Atlantiksen sivilisaation tuhoutumisen myötä. Ihmiskeho korjaantuu ja uudistuu edelleen sairauksista, kuitenkin uskomuksenne määräävät aina sen, mitä koette. On monia, jotka etsivät vastalääkettä ikääntymisprosessiin, koskaan todellisuudessa oivaltamatta, ettei sitä voi löytää pullosta tai pilleristä - sen voi löytää sisältä. Haluaisimme auttaa teitä ymmärtämään tätä paremmin.

Tiesittekö, että generoitte täysin uuden fyysisen kehon joka 10. vuosi? Ne solut jotka muodostivat luunne, lihaksenne, elimenne ja kudoksenne 10 vuotta sitten, on kaikki korvattu. Miksi ihmiskeho silti ikääntyy? Koska uskomuksenne sanovat niin tapahtuvan. Otetaanpa yksinkertaiseksi esimerkiksi arpi, mikä teillä on ollut niin kauan, kuin voitte muistaa. Solut uudistuvat jatkuvasti ja lopulta ne kaikki on korvattu, miksi ihmisillä silti on arpia? Siksi että jatkatte niiden luomista! Uskomuksenne sanovat, että teillä on arpi tietystä tapahtumasta lapsena. Uusia soluja luodaan muodostamaan tuo arpi. Tietäkää, että on täysin vallassanne luoda soluja, joissa ei ole tätä muodostelmaa - päätös riippuu aina täysin teistä.

Sekä Atlantiksen että Lemurian sivilisaatio tiesi hyvin, että keho oli tarkoitettu kestämään erittäin pitkään. Elinkaari oli noin 500 vuotta, ennen kuin keho alkoi rappeutua. Heidän kehonsa oli rakennettu samalla tavalla kuin teidän, heillä ei kuitenkaan ollut sitä uskomusta, että keho vanhenee. Sanoisimme, että tällä hetkellä terveen ihmisen keskimääräinen elinkaari on noin 75 vuotta. Tämä on huomattavasti pidempi kuin vain muutama sata vuotta sitten planeetallanne, se on kuitenkin kaukana useista sadoista vuosista.

Myös kollektiiviuskomuksenne siitä muuttuu, miten kauan ihmisen "pitäisi" elää. Nyt teistä on hyväksyttävää elää tuplasti se, mitä ihminen eli muutama sata vuotta sitten, ja elinkaarenne pitenee jokaisen uuden sukupolven myötä. Monet väittävät, että teknologia ja terveydenhuolto sallivat nyt ihmisen elää pidempään. Kerromme kuitenkin teille, että muuttuneet havaintotapanne ja uskomuksenne ovat sallineet sellaisen teknologian ja terveydenhuollon luomisen.

Maailmassanne tulee aika, jolloin te ette enää vanhene. Sanoisimme tällä erää, että useammat ja useammat teistä elävät paljon pidempään kuin ihmiset tallennetussa historiassanne. Eläminen 150-vuotiaaksi on normi melko lähitulevaisuudessa. Nyt teknologia ja tiede jatkavat yhteistyötä ikääntymisprosessin hidastamiseksi. Tietäkää kuitenkin, että kollektiivinen uskomusjärjestelmä työntää näitä tieteellisiä edistysaskelia - ei toisinpäin. Tietäkää, että tulee varmasti aika, jolloin pystytte itse estämään vanhenemisprosessin pelkästään omilla uskomuksillanne.

Ihmettelette varmaan, miksi ihmisen pitäisi kuolla ollenkaan, jos keho jatkuvasti uudistuu. Tämä on upea kysymys ja sanoisimme, että sen tarkoitus on antaa teidän "nollata", poistua tästä todellisuudesta ja reinkarnoitua toiseen kokemukseen eri järjestelyn kera, mikä antaa uusia haasteita, uusia kokemuksia ja uusia suhteita.

Tietäkää, että korkeammissa ulottuvuuksissa emme ole ainoastaan ikääntymättä, vaan emme koe myöskään kuolemaa niin kuin te täällä kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa. Fyysisen kehon kuolemisen sijasta poistamme vain fokuksemme tai energiamme tuosta todellisuudesta, sitten kun olemme käyneet läpi kaiken, mitä haluamme kokea. Vaihdamme vain fokuksemme yhteen monista muista todellisuuksista, joiden osa olemme.

Emme näe kuolemaa surullisena tapahtumana korkeammassa ulottuvuudessa, vaan silloin on tavanomaista juhlia. Tämä voi kuulostaa oudolta täällä matalammissa ulottuvuuksissa oleville, koska tunnette suurta surua havaitusta menetyksestä. Kuitenkin ollessasi korkeammissa ulottuvuuksissa tiedät, ettet ole koskaan ilman yhteyttä toisiin olentoihin. Olet vapaa yhdistymään niiden kanssa aina, kun haluat. Sanoisimme, että se on samanlaista kuin teidän näkemyksenne collegesta valmistumiseen. Opiskelija on oppinut kaiken, mihin hän on ryhtynyt tuolla opintoalueella, ja nyt hän on valmis uuteen kokemukseen. Juhlitte tuon opiskelijan saavutuksia, ettekä sure menetystä, koska tiedätte, että hän on suorittanut suuren tehtävän ja valmis seuraavaan osaan elämässään. Vain se ettei hän ole enää collegessa, ei merkitse, että hän lakkaa olemasta. Tämä on hyvin samanlaista, kuin oma tapamme nähdä kuolema.

Miten siis voitte muuttaa uskomuksianne ikääntymisestä? No, hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna: odottakaa, että te ette ikäänny. Ei ole mitään syytä, miksi pitäisi. Hymyilemme, koska ihmisillä on taipumus tehdä paljon monimutkaisempia monista asioista, mitkä ovat todellisuudessa hyvin yksinkertaisia omasta perspektiivistämme. Käsitämme kuitenkin, miten valtavaa tietoisuushyppäystä vaatisi lopettaa ikääntyminen maailmassanne yhdessä yössä. Ehdottaisimme kuitenkin, että alatte tarkastella omia uskomuksianne ikääntymisestä.

Katselkaa ympärillenne ja näette monia samanikäisiä ihmisiä ja jotkut näyttävät paljon nuoremmilta ja toiset paljon vanhemmilta. Miksi näin on? Heidän uskomuksensa määräävät, miten he kokevat ikääntymisen. Jotkut vanhenevat hyvin sujuvasti, kokematta koskaan tiedollisten kykyjen heikentymistä, kun taas toiset kokevat merkkejä vanhenemisesta jo kauan ennen, kuin heitä pidettäisiin vanhana. Tiede oppii lopulta, että vanhenemisella ei ole mitään tekemistä geneettisen perimän tai solujen vääjäämättömän rappeutumisen kanssa, vaan mielen odotusten.

Mitä ovat uskomuksenne vanhenemisesta? Haluatteko muuttaa niitä? Miten vanha olette, kun odotatte kokevanne ikääntymisoireita? Odotatteko saavanne ryppyjä vanhetessanne? Odotatteko, että teillä on harmaat hiukset ja kuljette kepin kanssa? Vai odotatteko, että teistä tuntuu pirteältä ja olette täynnä nuoruutenne energiaa? Tietäkää, ettei uskomuksianne voi koskaan pitää salassa - ne näkyvät aina kasvoiltanne kaikille. Miten kauan odotatte olevanne nuori?

Toivomme, että tämä viesti on jollain tapaa palvellut teitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Uneni

Näin unta - olin sokea. Täysin mustaa silmieni edessä. Olin kauhuissani, peloissani. Niin yksin ja suljettu kaiken ulkopuolelle - tai sisään itseeni. Ihan kummin vaan. Unet ovat niin merkillisiä, että niissä aika-käsite hämärtyy. Nytkin seuraavaksi koin näkeväni sumean sinen läpi maailmani. Mielestäni aikaa oli kulunut jonkun verran, olin jo tottunut sokeuteeni ja tavallaan hyväksynytkin sen - kunnes; Uneeni tuli todellisuudesta tieto, koin nimittäin ihan oikeassa elämämässä hetken, jolloin näköni meni aivan pirstaleiksi, kuin särkynyt peili ja se oli todella pelottavaa. Sitä kesti todellisessa elämässäni vain vähän aikaa ja mieheni lähti viemään minua sairaalaan. Mitään vakavaa ei kuitenkaan ollut kyseessä, unessa tiedostin siis tämän ja aloin taistelemaan "sokeuttani" vastaan. Päätin mennä lääkärille ja vaatia, että jotain tehtäisiin, sekä kertoa tapahtumasta, jossa näköni pirstaloitui. Uskoin, että voin tehdä asialle jotain. Ja kuinka huimaa - näköni palautui - kaikki näytti niin selkeältä - kauniit värit ja vahvat. Sitä iloa ja riemun ja kiitollisuuden tunnetta kun sain näköni takaisin.

Heräsin ja olin tosi onnellinen että se oli uni, mutta seuraavana päivänä aloin miettimään uneani syvemmin, että mistä se oikein voisi juontua. Mietin elämäni kulkua ja tapahtumia - koin ihan ihmeellisen "näkemisen":

Olin aiemmin kulkenut "sokeana" tiedostamatta maailmankaikkeuden ihanasta henkisyydestä. Kuljin pinnallisena ja aiheuttaen mielipahaa läheisilleni, luullen että tämä on minun elämääni ja näin voin tehdä, kunnes minun oli haettava apua psykologisesta vyöhyketarapiasta, jossa alkoivat kanavat aueta. Pikkuhiljaa tietoisuuteeni tuli henkisyysmomentteja - sen sinisen usvan takaa - käsitin, etten voi jatkaa sen hetkistä elämääni eteenpäin, vaan suunnan on muututtuava. Kesti kuitenkin vuosikymmen ennen kuin olen nyt tässä - olen saanut näköni takaisin - kaikki on kirkasta, puhdasta ja NIIN kauniin väristä, olen kiitollinen joka ikisestä henkäyksestäni, jokaisesta kokemastani oivalluksesta ja onnenhetkestä tai vähemmän onnekkaasta (kipuja kehossani esiintyy aika ajoin), mutta kun tunnen kipua niin koen eläväni vahvasti.

Tästä unesta nyt voisin sanoa oivaltaneeni sen, että pitää MUISTAA olla KIITOLLINEN. Kiittää kaikesta mitä minulla on nyt, muistaa kokea ILOA, sillä elämässäni on paljon ilon aiheita.
 Pohdiskelin myös sitä, että oikeasti aikaa ei ole, se on vain meidän ihmisten keksimä juttu, että voimme tehdä sitä ja tätä. Itse olen huomannut ajan olemattomuuden silloin kun en katso kelloa ja tarkista milloin esim. mikäkin ohjelma alkaa, milloin on ruuanlaittoaika - kun unohdan kellon saan ihmetellä tämän tästä, että vasta noin vähänkö se on - ihanaa aika on pysähtynyt ja olen kiitollinen että sitä riittää.


Kiitos, kiitos, kiitos.

Kiitollisuudella Maia

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Yhteydenotto - Raido


Kysymykseni tänään oli sisäiselle riimuoppaalleni: Mitä minun tulisi tänään tietää?

Nostin kiven Raido - Yhteydenotto, Liitto, Jälleenyhdistyminen, Matka

Tässä riimussa on kysymys yhteydenotosta, kahden elementin, kahden puolen yhteensovittamisesta, ja siitä lopullisesta jälleenyhdistymisestä joka tapahtuu matkan lopussa, kun se mikä on ylhäältä ja se mikä on alhaalta yhtyvät yhdeksi mieleksi. Matka on sielun matka. Ja ylhäältä tuleva ja alhaalta tuleva lähestyvät toisiaan sisimmästä kumpuavasta tahdosta eivätkä olosuhteiden pakosta.
Yksinkertainen rukous sielun matkalle kuuluu:

Tahdon tahtoa sitä mitä Sinä tahdot.


Tämä rukous sopii melkein joka tilanteeseen ja on erityisen sopiva parantamiseen valmistauduttaessa. Raido  on yksi muodonmuutossarjan riimuista.

Sisäiset arvot ovat nyt tärkeitä ja sellaisina aikoina meidän tulee muistaa ettei meidän tarvitse olla täysin omien voimiemme varassa, vaan me voimme kysellä mikä on nyt oikeaa toimintaa. Kysy rukoilemalla, kysy omalta sisimmältäsi, ruumiisi vaistomaiselta tietämykseltä, korkeammalta minältäsi. Kun olet saanut varman vastauksen, voit läpäistä oman vastustuksesi antamalla oikean toiminnan virrata lävitsesi. Jos sinun ei ole määrä vielä tehdä aloitusta, tyydy odottamaan; odottaessasi raivaa esteitä tieltäsi. Kun vastustus on hälvennyt, ei tarvitse katua että on yrittänyt jotain väkisin.

Kuten aina, matka suuntautuu kohti itsen paranemista, itsen muuttumista ja liittoa Itsen, korkeamman minän kanssa. Kysymys ei ole mistään se vähäisemmästä kuin esteettömästä, täydellisestä liitosta. Mutta Taivaan ja Maan liittoa ei voi pakottaa. Pysy rajoissasi. Pysy kohtuudessa. Aineelliset edut eivät paina paljon itsen matkalla kohti Itseä.


Luota omaan prosessiisi - se on tämän riimun sanoman ydin. Luovu illuusioista. Pysy erilläsi samanmielisistä tovereistakin; joukon voima ei auta nyt, tätä osaa matkasta ei voi jakaa. Sisin tunne, spontaanisti ilmaistu, on vaatimuksena nyt. Raido rohkaisee sinua tekemään matkasi, etsimään etsimäsi - ja jos olet jo aloittanut, jatkamaan.


Minä olen matkani jo aloittanut ja se on vapauttava tunne - Tahdon tahtoa sitä mitä Sinä tahdot.

Rakkaudella Maia

perjantai 22. helmikuuta 2013

Heijastuksia


Mielenrauhaa

Pysy tyynenä ja kysy ohjeita Jumalallisesta universaalista maailmankaikkeudesta, se heijastaa kirkkaana vastaukset ajatukseesi.

Mielenrauhaa viikonloppuunne rakkaudella Maia

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pieniä ihmeitä

Harmittelin tässä taannoin sitä, etten saanut järjestettyä tiettyä viikonloppua reikikurssille työvuorojen takia, mutta kuinka ollakaan. Reikikurssi järjestyy ja mikä vielä mahtavampaa - huomasin uuden työvuorolistan saatuani, että  tuo pyytämäni viikonloppu on  vapaata ja huomasin "sattumalta", että kotipaikkakunnallani järjestetään aromaterapiaa-kotona kurssi - LOISTAVAA.

Kävin kysymässä yhdestä liikkeestä kannettavaa cd-soitinta, mutta siellä ei ollut ja sitten äkkäsinkin heittää  enkeleille pyynnön saada edullisen kannettavan cd-soittimen iltameditaatiota varten sängyssäni loikoen ja niinhän tämäkin järjestyi. 29 eurolla se löytyi uintireissullani. MAHTAVAA.

Kaikki siis järjestyy aikanaan ja hyvässä järjestyksessä, elän ihmeellisiä aikoja. Tällä viikolla menen tapaamaan enkelihoitajaa uuden "enkeliystäväni" kanssa. Mitähän ihanaa siellä tapahtuu?


Saan kaiken minkä
tarvitsen.

Ihanaa aurinkoista päivää rakkaudella Maia

lauantai 16. helmikuuta 2013

Oivalluksia

Perjantaina huomasin, että kasvoni olivat muuttuneet, vasen poskipääni oli koholla ihan eri tavalla kuin oikea. Tutkailin jonkun aikaa ihmetellen moista, painelin ja sivelin ja kyllä se oli huomattavasti korkeampi kuin oikea. Ei tuntunut aralta eikä mitenkään kipeältä. Mieleeni tulikin Deepthin kirjoitus siitä, kun hänkin oli huomannut kasvojensa erilaisuuden silloin tällöin.
Minulla on jotenkin tuo vasen kehoni puoli kokenut "kohennuksia", nivelrikot, ihottuma-alueet ovat sijoittuneet myös sinne puolelle ja nyt poskipääni. Ajattelin tämän kaiken olevan jotakin puhdistusprosessia itsessäni ja sille antoikin vahvistusta Adonain blogissa oleva kanavointi, josta pätkä tässä ja kokonaisuudessaan kanavointi täällä.

Eilen illalla ennen tämän viestin nauhoittamista virityin katsomaan, mikä olisi yhtenä teemana edessä olevassa kuussa. Tavallisesti minulle annetaan sanoja ja käsitteitä ja minulle annettiin nytkin muutama tänä aamuna, jotka kerron hetken kuluttua, mutta eilen illalla minulle näytettiin kuva. Kuva oli siitä, että tämä on meille käännekohta - tammikuusta helmikuuhun, mutta tunnemme sen oikeastaan helmikuussa. Ennen tätä, muutaman viime vuoden ne energia-aallot joita olemme kokeneet ihmisinä, ovat olleet enemmän pystysuoria, kuin tulevat olemaan. Menemme nyt enemmän vaakasuoraan jaksoon. Selitetään.

Jos ajattelet pressopannua, mitä painetaan alaspäin ja se puristaa kaiken kahvin ja veden lasiin, niin olemme aiemmin kokeneet hyvin samanlaista painamista ylös ja alas (energeettisesti). Meistä on siis nopeasti työnnetty ja puristettu noita asioita läpi, jotka meidän tarvitsi puhdistaa tai muuttaa. Fyysinen terveystila ilmensi usein tätä, minkä vuoksi monet ihmiset ovat olleet sairaita pari viime kuukautta, koska se on yksi tapa puhdistaa tiheää ja vanhaa energiaa. 

Olemme kaikki vähän erilaisia. Joillakin meistä on taipumusta prosessoida enemmän tunteiden kautta, joillain fyysisemmin, joillain mielen kautta ja tavallisesti me kaikki prosessoimme kaikilla näillä tavoilla jossain määrin. 

Aika on toinen asia, josta olen ihmeissäni, joskus tuntuu, että sitä on vaikka kuinka paljon eikä se mene eteenpäin ollenkaan - kerkee tekemään vaikka mitä ja kelloa katsoessa huomaakin, että aikaa on mennyt vasta ihan vähän. Näitä ns. "pysähtyneitä" päiviä on ollut vain muutama. Eräs lauantai oli kyllä aika hauska, kun työpaikalla siitä puhuttiin ihan yleisesti, että mihin on aika kadonnut, kellot seisoo - päivä oli kiireinen ja yleensä silloin aika rientää lentämällä, mutta nyt se venyi ja venyi. Eikä ollut edes väsynyt olo niin kuin kiireisinä päivinä yleensä on. Olisin pistänyt sen omaan hitaaseen päivääni, jos ei niin moni olisi sitä puhunut ja ihmetellyt, - että yleensähän näin käy hiljaisina päivinä kun ei näy asiakkaita - eikä tällaisena kiireisenä päivänä. Mielenkiinnolla odotan lisää "pysähtyneitä" päiviä :)




Pysähtynyt aika kameran linssin läpi.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vihreä parantaa



Ja vasta sitten, kun emme enää pelkää,
me alamme elää jokaisen
kokemuksemme, tuskallisen tai iloisen;
elää kiitollisena jokaisesta hetkestä, elää
täyttä elämää.

Dorothy Thompson (1894-1881)

Voimaannuttava kuva kesästä, vihreä parantaa, on hyvä muistaa kesän ihanat ihmeelliset hetket, lentävät mehiläiset, perhoset, luonto herää eloon ja antaa meille sadon.

Parantavaa vihreyttä tämän kuvan myötä.
Rakkaudella Maia

lauantai 9. helmikuuta 2013

Eheytyminen

Olen lähdössä kuntoutusjaksolle muutaman päivän päästä. Ajatukseni ovat käväisseet tietystikin omassa kunnossani, jota en ole nyt hoitanut hyvin. Tästä kirjoituksestani löytyy hieman taustaa.

Kumma miten sitä voikaan tuntea huonoa omaatuntoa kun ei ole näyttää kuntokalenterissa mitään. Ihmeellisesti minun tielleni tulee aina "jotain" kun ajattelen että nyt minä lähden harrastamaan tätä liikuntamuotoa, esimerkkinä uimalippujen osto (vesijuoksua). Ostin 20 sarjan ja yhden kerran kerkesin käydä, kun ihottuma puhkesi. Sitten ajattelin, että no kun ei voi uida niin, teenpä sauvakävelylenkkejä - lonkka kipeytyi niin, että väliin piti oikein lynkata ettei kipua olisi tuntunut. Että se siitä sitten.

Nyt olen muutamana päivänä joogannut helppoja aloitusasentoja. Laitan tuohon sivupalkkiin vielä linkin jooga-videoihin, mitä tällä hetkellä teen itse.
Olen tullut siihen tulokseen - kovan mietiskelyn jälkeen - että miksi sitä pitäisi itseänsä ressata asioilla, jotka eivät vain luonnistu minulta. Niinpä minä olen armollinen itselleni, päästän irti kaikesta suorituspaineesta ja teen sen mikä hyvältä tuntuu ja kuuntelen mitä kehoni kertoo minulle.

Ja vielä kuin piste koko asialle - nostin aamulla enkelikortin ajatellen tulevaa kuntoutusviikkoa. Mitä minun tulee ajatella siitä viikosta ja vastaus on tässä:


"Olen kanssasi, koska olen parantamisen arkkienkeli. Autan sinua eheytymään ja parantamaan oman fyysisen kehosi ja olen tukenasi, kun teet työtäsi ihmisten parissa. Parantava energiani säteilee loistavan vihreänä valona ja suuntautuu sinne, missä sitä tarvitaan.
Välitän viestini hoitotyötä tekeville heidän ajatustensa ja tuntemustensa kautta. Tällä tavoin autan sinuakin selvittämään, onko tehtäväsi auttaa muita parantumaan. Voin auttaa sinua löytämään sopivan parantamisen ja hoitamisen tavan, johon voit perehtyä ja jota voit opiskella. Ohjaan sinua kaikin tavoin parantajan työssäsi. Kutsu minua, kun tarvitset apua. Olen luonasi hetkessä.!

Voiko tämän selkeämpää viestiä saada pohdinnoilleni. Olen siis levollinen - eheydyn itse ja olen oivaltanut, että  kaiken näiden kiputilojen ja leikkauksien on tarkoitettu olla opetuksena tuntemaan empatiaa ja myötätuntoa toisia sairaita kivuliaita ihmisiä kohtaan. Näin on tarkoitettu.

Valoa päiväänne
Rakkaudella Maia

torstai 7. helmikuuta 2013

Ihmeiden laki

Ihania asioita tapahtuu juuri nyt. Reikiopettajalta sain sähköpostia, että uusi reikikurssi järjestetään ennen kesää. Kiitos kiitos kiitos. Se toteutuu oikealla ajalla.
Olen kysynyt eräältä tapaamaltani henkilöltä, tietääkö hän kotipaikkakunnallani olevista meditaatio-illoista ja vielä parempaa. Häneltä tuli tänään viesti, että on tavannut ihmisen kaupassaan, joka puhui Doreen Virtuesta!!! Ja ilmeni, että hän on enkeliopettaja meidän paikkakunnallamme!!! Kehitteillä on ilta enkelien merkeissä,  aivan loistavaa. Ei voi muuta kuin kiittää sydämestä näitä tapahtumia.

Ihmeiden laki on toteutunut kohdallani. Ajatusten voima on vetänyt puoleeni henkisiä asioita, yhteensattumia alkaa tapahtua. Nämä ovat merkkejä siitä, että tiedän olevani oikealla tiellä.
Lue täältä enemmän.

Tästä tapaamastani henkilöstä vielä - viime kesänä aivan järkyttävänä sadepäivänä menin hänen liikkeeseensä katselemaan kirjoja, josko jotain löytäisin. No valitsin Mayojen testamentin ja ennustuksen. Kun menin maksamaan niitä, hän katsoi minua ja sanoi, että on pakko nyt kommentoida. "Kun tulit kauppaan, näin valtavan valoisuuden sinussa ja seurasin mielenkiinnolla mitä ostat, jos ostat jotain no juuri tällaista (viittasi valitsemiani kirjoja) sanon sinulle tästä, mutta muuten en olisi uskaltautunut puhumaan valoisuudesta mitään". Hymyä ja tunnetta, että ollaan tavattu aikaisemminkin.
Monta kertaa kävin häntä katsomassa kirjakaupassa, mutta oli eri myyjä, kunnes muutama päivä sitten menin taas ja päätin kysyä, että onko ko. henkilö milloin tavattavissa, ja siellähän oli tiskin takana, joten kysyin asiani ja tässä on tulos. Aivan mahtavaa!
Mielenkiinnolla odotan tulevaa.

Paljonhan on englanninkielisiä enkelikortteja sekä kirjoja, mutta nyt on ilokseni ilmestynyt Parantavat Enkelit, Doreen Virtuen kirja+kortit. Booky.fi-sivulta voi tilata ilman postimaksua. Ihanaa tämäkin.

Rakkaudella Maia

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuvagalleriani


Kuvagalleriastani löydät ottamiani kuvia positiivisilla lauseilla ryyditettynä.
Kuinka suloisen täydeellinen tämä pieni höyhen onkaan. Ihana kulkea kesäisin luontopoluilla ja katsella kauniita maisemia.

Enkeliunia teille!
Rakkaudella Maia

Riimutulkinta


Nostin tänään kolme riimua keskittyen helmi- maaliskuulle. Mihin minun pitäisi keskittää ajatukseni ja mitä tietää.

Riimut luetaan oikealta vasemmalle.

Uusi tilanne       Toiminta      Tilanne nyt
                                                   3.                   2.                    1.

1. Kumppanuus Lahja
Tämän riimun nostaminen merkitsee, että liitto, yhdistyminen tai kumppanuus jossain muodossa on ajankohtainen. Varo kuitenkin ettet heittäydy päätä pahkaa tuohon liittoon. Sillä todellisen kumppanuuden voivat saavuttaa vain erilliset ja ehjät henkilöt, jotka säilyttävät erillisyytensä yhteen liittyessäänkin. Muista että annat taivaan tuulien tanssia välillänne.
tämä neuvo pätee kaikenlaisten kumppanuuksien solmimisessa. Erityisesti se on paikallaan silloin kun on kyse kumppanuudesta oman korkeamman minäsi, Itsen kanssa - tai tietoisen ja tiedostamattoman minäsi suhteissa, käyttääksemme joidenkuiden mieluummin käyttämiä termejä. Kaikkein parhaiten se pätee pyrittäessä yhteyteen jumalallisten voimien kanssa: Jumala antautuu suhteisiin aina tasa-arvoisuuden pohjalta. 
Gebolla, kumppanuuden riimulla ei ole käänteistä tulkintaa, sillä se merkitsee vapauden lahjaa, josta kaikki muut lahjat kumpuavat.

Oma tulkintani tälle riimulle: Pohdiskeluni reiki-kurssille menosta sen kuin vahvistuu. Se ei ole vain muoti-ilmiö, vaan tarkoin harkittu vuosien saatossa mieleeni iskostuen (kumppanuus korkeamman minäni kanssa). Säilytän myös erillisyyteni henkisyyteen kyseenalaistaen asioita, en päätäpahkaa uskoen, toisien sanoen taivaan tuulet tanssivat välissämme. Uskon että minulla on lahja.

2. Kasvu Jälleensyntyminen Koivu
Berkana on elämänprosessin riimu, yksi muutossarjan riimuista. Se edustaa voimia, jotka edistävät kasvua sekä konkreettisesti että kuvaannollisemmin. Kasvua saattaa tapahtua työhön liittyvissä asioissa, perheen sisällä, henkilön suhteessa korkeampaan minäänsä tai jumalalliseen. Tämä on "johonkin johtava" riimu, se johtaa kukoistukseen ja kypsymiseen.
Nyt olisi tunkeuduttava asioihin syvälle, huolellisesti paneutuen ja tietoisena. Berkana viittaa kehitykseen vaikuttaviin voimiin ja prosessiin jossa olennot ottavat uuden hahmonsa. Sen vaikutus on kaiken lempeästi läpäisevä.
Hajota ensin vastarinta ja tee sitten työ. Tätä varten sinun täytyy hallita itsesi ja pitää aivosi selkeinä. Motiiviesi käsillä olevassa hankkeessa tulee olla moitteettomat. Kaikki pimeät nurkkaukset on siivottava; se vaatii uutteruutta, joskus asiantuntija-apu on paikallaan. Muistathan, että vaatimattomuudella, kärsivällisyydellä, rehellisyydellä ja avuliaisuudella päästään pitkälle. Kun vastarinta on hajotettu ja se mikä on vaatinut korjausta korjattu ja yritys on selvästi lujalla pohjalla, seuraa kukoistuksen aika määrätietoisen ja rehellisen toiminnan myötä.

Oma tulkintani tälle riimulle: Muutosta ja kasvua on tapahtunut jo. Tutustun korkeampaan minääni ja jumalallisen läsnäoloon. Punnitsen tarkkaan mitä sanon, että pysyn rehellisyydessä ja olen saanut kiitosta avuliaisuudestani. Kärsivällisyyttä opin koko ajan, kun sisimmästäni kumpuaa opastusta niin enkelikorttien kuin riimujenkin yhteensopivuuden myötä. Olen kärsivällinen - kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Päätökseni johtaa johonkin - jo vuosia on haaveenani ollut auttaa ihmisiä "parantavilla käsillä" ja pitää kotonani tapaamisia samanhenkisten ihmisten kanssa, haaveeni on että siitä tulee leipätyöni. 

3. Rikkaudet Ravinto Karja

Fehu on täyttymyksen riimu: kunnianhimo tyydytetään, palkkiot saadaan, rakkaus kokee täyttymyksensä. Se lupaa myös ravitsemusta, kaikkein maallisimmasta pyhimpään ja jumalalliseen. Sillä jos vanha periaate "kuten ylhäällä siten alhaalla" pitää paikkansa, niin me olemme täällä myös Jumalaa ravitaksemme.
Tämä riimu kehottaa sinua tutkiskelemaan tarkoin voiton ja saavutusten merkitystä elämässäsi. Koeta päästä perille omaisuutta ja rikkauksiako sinä tarvitset ollaksesi tyytyväinen, vaiko ennemmin itsenäisyyttä ja tahdonvoiman kasvua.
Fehun toinen huolenaihe on jo saavutetun säilyttäminen. Se kehottaa valppauteen ja jatkuvaan huolenpitoon, etenkin onnettaren hymyillessä, sillä juuri silloin meillä on taipumus heittäytyä nauttimaan menestyksestämme mistään muusta piittaamatta. Nauti toki hyvästä onnestasi ja muista jakaa se muiden kanssa; hyvin ravitun itsen merkki on kyky ravita muita.

Oma tulkintani tälle riimulle: Saan kaiken mitä tarvitsen kun muistan että olemme täällä Jumalaa varten ja toisia auttaaksemme. Itsekkyydelle ei ole tilaa. Nautin saavuttamistani eduista kun muistan sen jakaa rakkaimpieni kanssa, en tarvitse suurta omaisuutta, vain sen mitä todella tarvitsen. Menestystä saa olla niin, että pystyn nauttimaan itseni kouluttautumisesta henkisyyden tiellä edelleen (enkelikurssit ja mitä nyt eteeni asetetaankin), matkat pyhille paikoille kuuluvat täyttymykseeni myös, sillä uskon, että niillä paikoilla koen asioita, jotka edistävät kehitystäni tällä tiellä mille olen lähtenyt. 
Olen siis kärsivällinen ja annan taivaan tuulien virrata itsessäni.

Kuinka yhteensopivat riimut ovatkaan enkelikorttien kanssa. Epäillyksille ei ole enää sijaa sydämessäni. Ja tässähän on nyt muistettava ensisijaisesti se, että omasta sisimmästäni kaikki tämä tieto  ja halu kumpuaa, enkelikortit ja riimukivet ovat välikappale selvittääkseni ajatuksiani, joita en osaa pukea sanoiksi muuten. Huomaan kyllä, että osaan tulkita "ominsanoin" mitä vastauksia saankaan.

Tästä on hyvä jatkaa - ihanaa enkelipäivää teille 
rakkaudella Maia

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kivieni sivut


Yläpalkista klikkaamalla pääset uudelle kivien sivulleni, käy kurkkaamassa.

Iloa iltaasi rakkaudella Maia

Minulla on aikaa

Päädyinpä nyt selkäni takia sairauslomalle. Aion ottaa näistä seitsemästä päivästä kaiken positiivisen irti. Eilen katsoin youtubesta pari jooga-videota, jotka teinkin heti ja tänä aamuna taas. Pienin askelin aloitan, vain muutama helppo liike alkuun. Tässä linkki joogaamaan. Siinä viereisessä palkissa onkin sitten muutamia jooga-videoita mistä valita itselle sopivin.

Kuuntelin myös Anun enkelimeditaation ja siinähän voi kysyä enkeliä joka on läsnä ja ennen kuin ehdin edes kysyä loppuun niin mieleeni popsahtaa nimi, ekalla kerralla tuli Esaia ja eilen Joona. Koska en ole aiemmin kuullutkaan näistä nimistä googletin ne, profeettoja molemmat ja luin heidän profetioistaan sen mitä google näytti.
Eilen myöskin sain niin ihanaa violetin ja vihreän väriä meditoidessani - en ole pitkään aikaan nähnyt näin voimakkaita värejä. Siispä minun selkääni siinä hoidettiin uskon niin.

Eilen oli aikaa miettiä kaikenlaista ja murehdinkin mielessäni sitä, etten saanut työvuoroja sovittua omalla paikkakunnallani olevalle reikikurssille, enkä yhtään tiedä mistä rahat siihen tai enkelikursseillekaan, joista haaveilen, niinpä selasin taas enkelikorttejani pyytäen vahvistusta juuri sille hetkelle ja nostin Maia kortin. Ja voinko parempaa uskonvahvistusta saadakaan.


Näin siinä sanotaan : "Kannustamme sinua jatkamaan opintojasi, sillä uuden oppiminen ja uudet kokemukset auttavat sinua löytämään elämäntehtäväsi ja saavat elämäsi kukoistamaan. Saatat huolehtia siitä, miten löydät varat tähän koulutukseen. Me vakuutamme kuitenkin, että saat kaiken tarvitsemasi matkan varrella."
"Uuden oppiminen on palkitsevaa. Se laajentaa näkemystäsi omasta sisäisestä voimastasi, kehittää muistiasi ja auttaa sinua toimimaan pontevammin elämäntehtäväsi eteen. Me ohjaamme sinua opettajien, koulujen, kirjojen, raha-asioiden, aikataulujen ja kaiken muun tarvittavan kanssa. Kaikki tämä on nyt saatavillasi".

Niinpä kun aika on minun päästä reikikurssille tai enkelikurssille - se tulee vaivattomasti eteen eikä rahastakaan ole puute.

Tämä sairausloma on varmasti tarkoitettu juuri niin, että on aikaa meditoida, käydä luonnossa liikkumassa ja ammentaa sieltä energiaa, kuunnella enkelimusiikkia ja lukea rauhassa,  lähdenkin tästä aamupalan tekoon ja sen jälkeen metsään lenkille. Ja sieltä kun tulen voinkin hiljentyä meditoimaan.

Valoa päivääsi
Rakkaudella Maia


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Intuitio

Eilen selasin enkelipakkani kortteja tovin kädessäni, pyysin että minulle näytetään mitä  minun tulee  tietää ja ymmärtää nyt. Tässä on vastaus, joka tulee sisimmästä intuitiostani käsin:


Kaikki ei ole vain omaa kuvitelmaasi. Sinulla on todellakin kyky aistia ja nähdä epätavallisen herkästi, ja olet kosketuksissa henkimaailman kanssa.

Poimin sen olennaisen tekstistä tähän, en kirjoita kokonaan. Niinpä jatkan edelleen meditoimista ja rukoilemista, no sitähän en nyt aikonutkaan lopettaa vaikka tuo alempi vuodatus ehkä antoikin ymmärtää niin, että kaikki heitetään romukoppaan,

Sain muuten oikeanpuolen selästäni tosi kipeäksi ja jäykäksi. Minulla on todella todella harvoin selässä ja hartioissa mitään vaivaa, mutta nyt tämä on selkeä viesti, älä käännä selkääsi kulkemallesi tielle, käänny ympäri ja aloita matkantekosi jälleen.

Tänä aamuna otin enkelikortit taas käteeni ja hiljennyin hetkeksi, taustalla kuului Anun enkelimeditaatio levy - voimakas "hyristys" kulki lävitseni ja niinpä katsoin juuri sen kortin mikä oli kädessäni -



En ole himoliikkuja, en pidä hikisistä treeneistä enkä suuremmin ponnistelua vaativista lajeista, kokeiltu on kaikenlaista - mielenkiintoinen nosto. Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni joogan aloittamista. Kuunneltuani Anun enkelimeditaation - läksin lenkille, haukkasin happea  ja kuvittelin universaalin valon jokaisella hengenvedollani sisälleni. Kävin saunassa ja oloni on kohentunut kummasti.

Poimin tähän olennaisen kortin viestistä - Kehon harjoittaminen ja liikkuminen on olennaista unelmiesi ja tavoitteidesi toteutumiselle. Se tuo energiaa ja elinvoimaa, joka auttaa sinua aloittamaan ja viemään hankkeita päätökseen.

Olen lähettänyt pyynnön enkeleille tuoda elämääni samanhenkinen ystävä, jonka kanssa voisin käydä lenkillä ja puhua näistä asioista joista kirjoitan. Kaikkien kanssa henkisyysasioita ei voi jakaa, senkin olen kokenut, se tuo negatiivista energiaa ympärilleni ja olen kyllästynyt selittämään tai puolustamaan omia kantojani ja pyrkimyksiäni. Olen sitä mieltä, että henkisyys laajenee kun sen jakaa oikeiden ihmisten kanssa, he nostattavat energiaani ja tuovat omista kokemuksista lisäpontta maailmaani.

Valoista sunnuntaita rakkaudella Maia

lauantai 2. helmikuuta 2013

Äpsynä tänään - entä huomenna


Nyt pitäs repiä energiaa tästä kuvasta, aivan ihanaa auringonlaskua kuvaamassa ystävän mökillä viime kesänä 11 aikaan yöllä, mutta ei oikein auta nyt.
Olen äpsynä, enkelit eivät syöksähtele vanavedessäni eivätkä suihki silmissäni. Positiivisuuteni on lennähtänyt universaaliin avaruuteen jonkun toisen iloksi.  Nyt on ollut selvästi paniikinomaista "pakkokokemista" meikäläisellä. Sitä niin kovasti tahtoo olla yhtä tämän universaalin ihmeiden kanssa, päästä osalliseksi uskomattomista kokemuksista, mitä kuulee ympärillä, mutta ei tapahdu mitään. No mitään muuta kuin valtavaa uupumusta ja kipuja. Suorastaan raahaudun että pääsen eteenpäin.

Minulla on todettu muutama viikko takaperin jalan koepalassa solumuutoksia ja epäily sklerodermasta (ihosairaus), se selittäisikin minun oudot kovat lihaskivut (eräänäkin yönä istuin hieromassa jalkojani ja katselin kuinka sääriluu erottui todella selvästi jalasta kun lihaksia raateli niin kovaa), joita ilmaantuu silloin tällöin ja muut epämääräiset tunteet siihen päälle. Pitikin mennä googlettaan tuo skleroderma, pahannäköisiä ihottumia ja jos nyt jotain positiivista hakisi, niin toivon että pysyy iholla eikä mene sisäelimiin, silloin ei hyvä.
Muista oireista sen verran, että muutaman kerran on tapahtunut niin, etten ihan oikeesti ymmärrä mitä mulle puhutaan vaikka se on selvää suomenkieltä, ohi menee että korvissa viuhuu. Sen jälkeen tulee ihan nolo ja ontto olo. Pelottavaakin, että mitä tämä nyt oikein on, ettei vaan tulisi usemmin näitä "kohtauksia", jotenkin tulee tunne että menettää identiteettinsä, ei ole kukaan. En nyt tiedä liittyykö tämä millään lailla tähän "tautiin", kun en muistanut kertoa ihotautilääkärillä näistä tempauksistani. Vai kehottasinko lääkäriä lukemaan blogini, olisipa mielenkiintoista nähdä hänen ilmeensä :)

 Viikolla otettiin seitsemän putkea verta ja niistä tutkitaan sitten vaikka mitä, en edes muista. Nyt tosi inhottava ja raskas työpäivä takana. Mietiskelin tässä josko viittin tehdä postausta tällaisessa mielentilassa, mutta tämä on todellista minua. Aina ei voi olla kivaa, niin miksi en kertoisi myös siitä puolesta itsessäni, ehkä joku saa jonkunlaista lohtua itselleen tästä kirjoituksesta ja ehkä haen itse myös lohtua ja ymmärrystä joltain, jolla samanlaista tunnelmaa koettuna.

Nyt on kehissä uskonpuutetta, monta kertaa olen pyytänyt että näyttäkää nyt jotenkin, että teitä on olemassa (enkeleitä), että olen oikealla tiellä, mutta mitään ei näy. Epätoivoisena katson näkyykö likaisessa tuulilasissa merkkiä enkelistä tai kadun sohjossa jokin outo kuvio, onneksi osaan parkkipaikalta töihin vaikka katse on suunnattuna katuun merkkejä etsien - taivaalla niitä ei näy, koska on ollut tasaisen harmaata, tai mistä minä tiedän, enhän ole sinne tarkemmin tutkaillut, vain todennut, että harmaata on, - katse maahan - siellä se merkki on!  Sitten suutahdan ihan kuin pieni lapsi kun en näekään mitään "yliluonnollista", voi että on kypsää touhua, todella aikuismaista.

 Kipu tekee kiukkuiseksi, ei erityisesti kohdistu kehenkään henkilöön, vaan yleensä kiukku pulpahtaa pintaan, ärsyttävää. Tartteis tehdä jotain, vai tartteeko? Jospa nyt vain olisin ja tuntisin sen kaiken kivun, kiukun ja turhautumisen ja päästäisin sitten irti, antaisin mennä ja katsoisin mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään - toivottavasti nyt sentään jotain.

Tähän loppuun voisin vain todeta, että kipu saa minut seisahtumaan edelleenkin ja määrää elämäni tahdin,  olen pettynyt itseeni, tämähän on jo tuttua muutaman leikkausoperaation koettuani, pitäisi jo osata hallita se, mutta ei se vaan niin ole, elikkä annetaanko minulle kipua koetteeksi - jotta minusta tulisi nöyrä, osaisin elää tässä hetkessä, osaisin iloita, josta tulikin mieleeni jatkuvasti minulle nousevat enkelikorteissa ILO ja riimuissa myöskin siitä muistutetaan, mutta miten iloita kun koskee, tai ehkä minun tulee iloita siitä että voin vielä kävellä, kuulen ja näen, haistan ja maistan -

Rakkaudella Maia