sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Enkelimeditaatioretriitti Wäärälässä perjantaina 28 alkoi klo 16

Kaunis aurinkoinen ilma ja ihan täpinöissä lähdin ajamaan kohti Wäärälää. Sunshinen kanssa treffit "maailmanpyörän" kohdalla Laukaan kulmilla. Olen käynyt siinä joskus monia monia vuosia sitten ja ajattelin, että siinä olisi muistini mukaan ollut Lasilandia ja myös kiviä myynnissä, ei ollut. Oli suljettu.
Siitä sitten lähdin ajelemaan Sunshinen perässä pölyistä mutkaista tietä kohti määränpäätä ja voi että kuinka kaunis rauhaisa näkymä avautuikaan eteeni kun pääsimme perille. Pihapiirissä kukkia, ihana aittarakennus ja jyhkeitä puita.




Sisällä iloista touhukasta  väkeä keittiössä, retriitin vetäjä Merja halasi lämpimästi ja toivotti tervetulleeksi. Vanhaemäntä Tuula oli kuin tuttu ennestään, meinasin ihan sanoa että täällähän sinä olet, sain vedettyä sanani kuitenkin takaisin, jotain ihmeellistä oli tapahtunut, ihan kuin olisin löytänyt hänet etsinnän jälkeen, liekö oltu entisissä elämissä tekemisissä, mene ja tiedä. Kurssille osallistujia moikkailtiin ja esiteltiin toisiamme, rupateltiin siinä ennen aloitusta.

Ilmassa oli kuin suurta juhlan tuntua, olihan tämä ensimmäinen meditaatioretriittini. Nautin jokaisesta sekunnista imien vanhan talon atmosfääriä itseeni ja iloisten ihmisten puheensorinaa.
Sitten mentiin ihanaan vanhaan tupaan, johon oli laitettu ympyrän muotoon tuolit ja keskellä pieni pöytä, ns. voimakeskus, jossa paloi kynttilä ja siihen pöydälle voitiin sitten laittaa latautumaan mukana tuomamme kivet tai korut. Minä olin innoissani ottanut kotoani koko kiviperheeni mukaan sekä myös ulkona olevat kaksi ihanaa kiveä valkoisen ja vaaleanpunaisen luonnonkiven, (niille ilmaantuikin tehtävä kun ne tulivat retriitistä, siitä myöhemmin) jotka mieheni on minulle tuonut joskus työmaalta löytäessään. Ne ja koko kiviperhe vesikivetkin mukaanlukien pääsivät oikein lataamoon ja ensimmäiselle retriitilleen:)




Sijoituimme paikoillemme ja pienen esittelykierroksen tehtyämme tiesimme keitä on mukana ja Merja pyysi ottamaan kaksi korttia asettamaltaan penkiltä myöhempää ajankohtaa varten.

Merja oli sytyttänyt kynttilän pöydälle ja kutsui pyhät Arkkienkelit, ylösnousseet mestarit, enkelit ja valontuojat ohjaamaan ja suojelemaan meitä näinä kahtena retriittipäivänä. Hän johdatti meidät meditaatioon ja se kesti jonkin aikaa. Sen jälkeen keskustelimme mitä kukin oli tuntenut, nähnyt ja kokenut tässä yhteisessä meditaatiohetkessä.
Ihanaa oli keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa kokemuksistaan. Minä yleensä näen värejä meditoidessa enkä muulloin ole sellaista saanut kokea näin "hereillä" ollessa, mutta NYT ihan ihmettelin ja ensin luulinkin nähneeni harhoja ja olevan sen mielikuvitukseni tuotetta, mutta ei - katsahdin Sunshinen suuntaan ja näin hänen takanaan pystyn suoran leveän aivan ihanan vihreän pilarin, hämmästyin niin että käänsin katseeni pois ja ajattelin erehtyneeni - käänsin häneen katseeni uudestaan ja se ilmestyi jälleen loistaen taivaallisessa elävässä vihreässä valossaan. Hetken päästä siitä irtaantui kaarena Sunshinen pään ympärille palasia ja olin ihan ihmeissäni.
Katselin taas muualle ja kurkkasin sitten hengetärtämme Tuulaa vanhaa emäntää ja hänen takaan oli vihreä pyöreä iso pallo, kaunis niin kaunis. Katseeni siirtyi sitten keskellä olevaan pieneen pöytään, jonka vieressä oli vesikannu ja sen veireen ilmestyi paksumpi ja ohuempi vihreä pilari, josta jakautui hetken päästä kannun toiselle puolelle vihreä palanen ja ne yhtyivät toisiinsa niin, että kannussa oleva vesi oli vihreää, sitä ihanan taivaallista vihreää, niin elävän sykkivää väriä.

Sen jälkeen vihreä valo liikahteli ja muutti muotoaan minne katsoin. En oikein viitsinyt kurkistella kaikkien päiden taakse, kun minusta tuntui että heiluin kuin heinämies katsoessani jo näiden kahden ihmisen takana olevia väri-ilmeentymisiä. Vierustoverini varpaisiin tuijottelin ja sinne ilmestyi kaksi vihreää valoa ja omiini myös. Nautin niin niiden katselemisesta ja ihmettelin että mikä rauhallinen tunne minussa oli ja kiitin siitä että sain voimaannuttavaa väriä katsella.

Sitten Merja kertoi dekreistä ja kyseli kuka on kuullut niistä, minä innokkaana viittasin, melkein teki mieli sanoa että : Opettaja opettaja minä tiedän mitä ne ovat, hih. Dekreitä olen lausunut autolla ajaessani ja jopa laulanutkin välillä. Ja sitten kun niitä dekreitä aloin kirjoittamaan ylös vihkooni niin koko ajan vihreä valo loisti kynäkädessä etusormen ja peukalon välissä, joten en tiennyt kumpaa seuraisin, sitä vaiko kynän kärkeä kun kirjoitin, sitten lopulta katsoin vain vihreää valoa ja ihan kaunista kirjoitusjälkeä kädestäni tuli.

Dekreitä varten voit tehdä itsellesi listan, mitä asioita haluat ilmeentyä itsellesi tai haluat terveyttä jollekulle. Siitä listasta sitten valitset yhden tai useamman ja teet dekreen.

"MINÄ OLEN läsnäoloni nimeen, kutsun seitsemää pyhää Arkkienkeliä ja heidän valojoukkojaan. Pyydän (joku oma pyhimys) pyhimyksiä, ylösnousseita mestareita ja Arkkienkeleitä ohjaamaan valonne, energianne ja tietoisuutenne siunaamaan kaikkea elämää ja auttamaan minua seuraavien päämäärien tavoittamisessa (katso listaasi) että löydän...... Pyydän MINÄ OLEN läsnäoloani soveltamaan kutsuni oman sieluni ja niiden sielujen parhaaksi, joiden puolesta rukoilen.

Olen itse käyttänyt violettiliekkiä dekreissä, siis kuvitellut sellaisen eteeni, mutta tästä lähtien käytän hopeaviolettia liekkiä koska se huuhtoo jo automaattisesti negatiiviset asiat pois, pelkää violettiliekkiä käyttäessä on muistettava lähettää negatiivisuus pois, muutoin se jää siihen leijaamaan lähelle.

Tässä dekree, joka on helppo muistaa, lausu dekreet aina ääneen, se antaa sille voimaa ja 3,6 tai 9 kertaa rakkaudella ja hartaudella.

Jumalan valo ei koskaan petä
Jumalan valo ei koskaan petä
Jumalan valo ei koskaan petä
Ja rakastettu MINÄ OLEN
läsnäolo on se valo.

Tämän jälkeen Merja tulkitsi nostamamme kortit. Minä otin ensin vain yhden, joten kävin hakemassa tarotkortin vielä. Tarot-kortti tuli Tiede MIEKAT ja siitä toisesta pakasta nostin Romance.

Tulkinta aloitettiin Tiede-kortista, koska se kuulemma nousi voimakkaana esiin ja halusi aloittaa. Zadkiel on tullut luokseni kertoakseen, että hän on opastajani ja turvautuisin häneen enemmän. Kruunuchakrani on auki voimakkaana ja avautuu edelleen tämän retriitin myötä. Henkisyyteen liittyviä oivalluksia universaalista maailmankaikkeudesta avautuu minulle.
Hokemani dekreet - violettiliekki on tuonut Zadkielin luokseni.

Romance-kortti ei tarkoita mitään maallista romanssia, vaan sitä, että Zadkielillä ja minulla on voimakas hyvä yhteys keskenään. Zadkiel vastaa sielutähdestä ja sielutähteäni avataan vieläkin enemmän - pyydä ohjausta Zadkieliltä - hän vie henkisyyttäni eteenpäin.
IHANAA.

Ilta päättyi saunomiseen, uimiseen ja hyvään iltapalaan. Nämä ihanat joutsenet toivottivat tervetulleeksi rannalle.



Tarkoituksenani oli pyytää Zadkieliä opastamaan unien kautta minua ja Jeremieliä muistamaan uneni, mutta toisin kävi. Nukahdin tosta vaan, että naps. Mitä ei kyllä tapahdu koskaan kotona.

Tähän on hyvä päättää kertomukseni ensimmäisestä päivästä, pitkä tarina, mutta sen halusin jakaa teidän kaikkien kanssa, koska se on niin voimaannuttava ja ainutkertainen. Toivon että tästä saa joku itselleen rohkeuden mennä tämänmoisiin retriitteihin - suosittelen sitä lämpimästi.

Wäärälän retriittitarina jatkuu seuraavassa postauksessa lauantaipäivästä.

Pyytäkää enkeleitä uniinne ohjausta antamaan ja Arkkienkeli Jeremieliä, että muistaisitte ne.
Hyvää kaunista yötä.

Rakkaudella Maia


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Uudet kiveni

Tänään kävin ostamassa juomakivet, eli vesilasiin laitettavat sopivan pienet kivet. Tunti meni kaupassa hiplatessa kiviä, tarkkaan katsoin mitkä kivet ovat tehtävään juuri oikeanlaiset muodoltaan ja väriltään minulle. Kivissä on niin monia eri sävyjä ja otin sellaisen joka miellytti ja puhutteli minua.

Juomakiveni 


Vasemmalla ylhäällä sodaliitti (sininen), kalsiitti ja ametisti. Alhaalla vasemmalla karneoli ja oikealla vuorikristalli.

Puhdistusseremonian tein kivilleni pyytäen enkeleitä, arkkienkeleitä, ylösnousseita mestareita ja puhtaan valon tuojia olemaan läsnä seremoniassani. Huuhtelin kivet vedellä, sitten laitoin mietoa saippualiuosta ja sen jälkeen taas huuhtelin. Sitten toivotin ne tervetulleeksi kiviperheeseeni ja vein ulos aurinkoenergiaa saamaan. Tein myös testin enkeliheilurilla mitaten kivien energiaa ennen ja jälkeen aurinkokylvyn. Oli muuten huikea ero heilurin pyörimisellä. Aurinkossa olon jälkeen heiluri pyöri isoa kaunista ympyrää. Kivien ollessa ulkona meditoin tunnin verran Dema Prevalin musiikin siivittämänä, odotan innolla cd:tä tulevaksi, tilasin sen sunnuntaina ja malttamattomana käyn postilaatikolla joko se on tullut, ei vielä. YouTubea käytän hyväksi sitä ennen.

Sen jälkeen hain kivet ulkoa ja annoin niille tehtävän olla juomakiveni.

Lapis lazuli
 Lapis lazulilla on monia hyviä ominaisuuksia, joista kirjoitan tuonne kivieni sivut osioon enemmän. On otsachakrakivi. Tässä yhden ominaisuuden mainitakseni - Tasapainoittaa jin- ja jang-energioita ja hoitaa sen myötä parisuhdett.

Sininen fluoriitti

Sinisen fluoriitin ostin ihan sen takia, että saan kurkkuchakrani aktivoitua, sitä olen yrittänyt jo useampaan kertaan ja heiluri heiluu epämääräisesti sinne tänne, joten tämä fluoriittikiveni auttaa sen avaamiseen varmasti. Minulla on myös korvavaivaa, joka aiheuttaa ikävän "hup, hup" äänen oikeassa korvassa ja jos sen antaa olla monen päivän ajan, tulee ihan epätodellinen olo ja alkaa pyörryttää. Viime syksynä kävin lääkärissä ja hän käsi kaatuilla puolelta toiselle sängyllä, että korvissa olevat kiteet lähtevät oikeaan asentoon. Kuulostaa hullulta mutta se on auttanut. Nyt olen hoitanut korviani reikillä ja tänään olikin sellainen päivä, ettei tullut sitä epämukavaa tunnetta olossa. Fluoriittikivi auttaa tähänkin. Kivieni sivuilla lisää tästäkin ihanuudesta. 

Perjantaina lähden Toivakkaan Väärälään enkelimeditaatioretriittiin ja olen niin täpinöissäni että. Siitäkin on mukava kirjoitella teille terveiset sitten kun palaan.

Kiitos kiitos kiitos, kivistäni sekä ihanasta Dema Prevalin musiikista, heille kaikille jotka ovat sen kuuntelun mahdollistaneet minulle ja monille muille!

Rakkaudella Maia

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Enkeliparantaminen



Olen kokeillut Anu Shi Astan neuvoilla enkeliparantamista itseeni. Hiljennyn hetkeksi, kuuntelen sisintäni. Suojaan itseni. Hieron kämmeniä vastakkain, chakrat aktivoituvat niissä. Sen jälkeen kohotan kämmenet kohti taivasta ja pyydän kultaisia parantajaenkeleitä asettumaan käsiini ja olemaan läsnä hoidossa. Pyydän puhtainta korkeinta Jumalallista valoa myös. Tunnen aina otsachakrani ja kruunichakrani avautuvan. 

Sen jälkeen laitan kämmeneni esim. vatsalle, sydämen päälle jne. Tunnen voimakasta sykkivää energiaa käsissäni. Reikihoidossa myös kämmeneni kuumenevat todella kuumiksi ja antaessani reikihoitoa tiedän koska voin siirtää kädet seuraavaan kohtaan - kehoni läpi kulkee hyristys ja joskus jopa niin voimakkaana, että vähän keinauttaakin. Samalla kun annan reikiä toiselle saan parantavaa voimaa myös itselleni. Tässä enkelihoidossa on sama juttu, minulle annetaan merkki milloin voin siirtyä seuraavaan kohtaan. 

Kokeilepa miltä sinun kämmenissäsi tuntuu - sillä meissä jokaisessahan asuu pieni parantaja :)
Se pitää vain viritellä esille. Se on meidän syntymälahjamme, joka on unohtunut aikojen saatossa. 

Rakkaudella Maia

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Unelmat todeksi NYT




Upea juhannuspäivä on alkanut. Aurinko paistaa ja linnut laulavat. Nyt voin nauttia aamuteeni rappusilla lämmössä ja lintujen laulua kuunnellen. Voiko ihanammin päivä enää alkaa.

Tämä juhannus onkin aivan erityinen, huikeita energioita - valon juhlaa ja täysikuu vielä lisäksi.

Tämä kosmisten voimien energia moninkertaistaa ajatukset ja teot - pienimmänkin. Olkaamme siis tarkkoja ajatuksiemme ja tekojen kanssa. On tärkeää keskittyä positiivisuuteen.

Universaali runsaudenportti on nyt auki, mikä mahdollisuus toteuttaa unelmansa. Kannattele positiivisia ajatuksia haluamaasi asiaan, kaikki on nyt mahdollista.

Ladataan Valoa ja Aurinkoenergiaa, unelmoidaan ennen niin mahdottomistakin asioista. Tehdään nyt uudenlaisia juhannustaikoja.

Mukavaa Juhannusta !

Rakkaudella Maia

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Uni



Uudistumisesta ja puhdistumisesta kun on ollut nyt puhetta kanavoinneissa, niin unet ovat olleet minulle ilmeisesti sellainen puhdistautumisprosessi. Olen edennyt unissa tapaamieni ihmisten kohdalla jo hyvin kauas, niin kauas, etten todellakaan muistanut heitä olevan olemassakaan, ei minkäänlaista ajatusta, mutta kun aamulla herään ja muistan keitä unessani oli, yhdistän ne kyllä siihen miksi he minulle näytettiin.
Välillä on ollut jopa ihan karmaiseviakin unia, niin hirvittäviä että olen ollut vähän poissa tolaltani kun olen herännyt. Näitä unia en ole voinut yhdistää mihinkään elämäni varrella kokemaani asiaan, niin hirvittäviä ne ovat olleet.

Toissaöinen uneni oli kanssa semmonen että huh huh. Siinä oli kuolemanpelkoa, yksinolonpelkoa ja lopulta luovuttaminen kuoleman edessä. - siis menkäämme uneeni.

Siinä oli kyse suuresta vedenpaisumuksesta ja kovasta virrasta, sain itselleni veneen johon kiipesin ja virta alkoi viedä minua, mutta samalla pystyin kuitenkin sen kääntämään takaisin lähtökohtaa kohden, jossa joku tarvitsi minun apuani. Menin auttamaan häntä ja sen jälkeen olinkin jossain rakennuksessa hyvin korkealla ja minun täytyi astua hissiin, joka oikeastaan oli jonkunlainen alus, häivähdyksenomaisesti koin siihen astuessani, ettei tämä mikään hissi ole ja sen jälkeen se lähtikin kulkemaan köysirataa pitkin veden velloessa alapuolellani.

Yhtäkkiä huomasin hevosenkengän mallisen kohouman nousevan vedestä ja se nousi ylemmäs ja ylemmäs. Ajattelin, että minun on heti kerrottava tästä eteenpäin kun pääsen perille - siis mihin, en tiedä, enkä tiedä kenelle minun piti kertoa. Unessa tunne oli, että kyseessä on kauan kadoksissa ollut Atlas. Sen jälkeen olinkin uponnut puoleksi vellovaan veteen ja olin tosi peloissani, tunsin niin suurta yksinäisyyttä että se oikein riipaisi ja pelko siitä pitääkö "hissi" vettä. Minua ahdisti ja sydän jyskytti.(Minulla on ahtaanpaikan kammo oikeastikin ja se tunne on ihan hirvee kun se tulee eteen. Magneettikuvauksessa on kerran käynyt niin ja siinä oli tekeminen että pystyin olemaan sen 1/2 h siellä.)
 "Hissi" jatkoi vajoamistaan veteen ja upposi kokonaan. Unen mielettömin osuus tulee tässä - vastaani kellui ikään kuin koirankoppeja - ne olivat punaisia ja niissä oli valkoset räystäslaudoitukset - ne olivat täynnä kuolleita ihmisiä sikin sokin runneltuina, en uskaltanut katsoa - tai en halunnut katsoa tarkasti ja siinä vaiheessa annoin periksi hokien voi hyvä Jumala voi hyvä Jumala tällainenko on minun kuolemani ja siihen heräsin, kiitin oikeasti Jumalaa siitä, että olin omassa sängyssäni sydän hakaten rajusti. Pyysin enkeleiltä että he nukuttaisivat minut niin että saisin unohduksen vähäksi aikaa tälle hirvittävälle unelle. Nukuinkin sitten kellonsoittoon asti ja kiitin toistamiseen Luojaani, että saan herätä omassa sängyssä ja lähteä töihin. Oikein pujistatti se uni.

Tähän uneen ei ole minulla selitystä, herättikö tämä teissä minkäänlaisia ajatuksia?

Rakkaudella Maia

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Reikin historiaa

Reikikurssista on nyt muutama viikko ja täytyy sanoa että se on täydentänyt henkistä polkuani aikalailla. Tässä reikin historiaa, josta kertoi reikiopettajamme.

Mikao Usuista, reikin kehittäjästä liikkuu monenlaisia kertomuksia, sekä suullisina että kirjallisena. Tämä on eräs kooste näistä kertomuksista.


Mikao Usui syntyi Japanissa 1865. Hänellä oli vaimo nimeltä Sadako ja kaksi lasta, poika nimeltään Fuji ja tytär Toshiko.

Usui johti perheensä yritystä, mutta liiketoiminnan vaihtelut saivat hänet miettimään elämän tarkoitusta ja mielekkyyttä. Usui aloitti pitkän, vuosia kestävän etsijän tien. Hän ryhtyi etsimään tietoa kokonaisvaltaisesta parantumisesta ja partantamisesta.

Usuii alkoi tutkia 1800 luvulla eri maissa ikivanhaa parantamista mm. Buddhan tekemiä hoitomuotoja. Hän opiskeli eri kieliä; sanskriittiä, kiinaa ja tiibvettiä löytääkseen viitteitä siitä kuinka kaikkiallista elämänenergiaa voidaan aktivoida ja ohjailla parantamiseen.

Lopulta Usui lähti pyhälle Kuraman vuorelle paastoamaan ja meditoimaan, jotta hän saavuttaisi elämän energian syvimmät salaisuudet.

Hän sai syvällisen oivalluksen tilan 21 päivän paastoamisen ja meditoimisen jälkeen ja häenelle avautui parantamisen ja energian kanavoinnin syvin oivallus. Hän sai tiedon reikin symboleista ja siitä kuinka tämä tieto siirretään energeettisesti eteenpäin.

Kokemuksen jälkeen Mikao Usui kiersi ympäri Japania opettamassa tätä uutta hoitomenetelmää, jota han kutsui reikiksi.
Vuoden 1921-luvun alussa Usui avasi ensimmäisen reikikoulun Tokiossa, myähemmin suuremman reikiklinikan Nakanossa.
Hän koulutti monia oppilaitaan reiki-opettajiksi ja nämä opettajat ja heidän seuraajansa pitävät edelleen Japanissa yllä sitä, mitä sanotaan itäiseksi reikilinjaksi.

Länsimaissa tunnetuin Usuin oppilas on meriupseeri Chujiro Hayashi, joka koulutti monia oppilaitaan opettajiksi mm. rouva Takatan.
Hawayo Takata oli se reiki-opettaja, jonka ansiosta reiki levisi länsimaihin ja tästä syystä häntä kutsuttiin suurmestariksi.

Länsimaissa tätä Hawayo Takatasta alkavaa linjaa kutsutaan yleisesti läntiseksi reikilinjaksi.

Eliunaikanaan Usui perusti reiki-yhdistyksen, jonka pääpaikka on edelleen Tokiossa.
Sensei Mikao Usui kuoli 62-vuotiaana 1926. Hän harjoitti ja opetti reikiä Japanissa elämänsä loppuun asti.
Mikao Usuille reiki oli kokonaisvaltainen itsensä kehittämisen tie. Hän on jättänyt maailmalle suuren lahjan ja hänen työnsä ansiosta reiki on olemassa.

***

Olen syvästi kiitollinen siitä, että olen saanut oppia tätä Mikao Usuin reikihoitoa. II-kurssille sitten seuraavaksi.

Rakkaudella Maia

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Tarot tulkinta

Halusin kuulla mitä sanottavaa tarot-korteilla on minulle ja pyysin tulkinnan - tässä se on:

Sinulle nousee tähän uudenlainen vastuunotto elämääsi. Halu ottaa oma elämä haltuun niin työssä kuin kaikessa muussakin. Nimenomaan omilla ehdoillasi. Tuo masennusherkkyys johtunee siitä, että tiedostat sisimmässäsi olevan/tulevan muutoksen ja ikäänkuin valmistaudut siihen.
Miesenergian haltuunotto, oman sisäisen lapsen kunnioittaminen ovat tässä avaimia, miten saavutat parhaiten "oman juttusi". Näkisin että hieman liikaa feminiinistä energiaa sinullakin tällä hetkellä. Toisaalta se on paras keino kuunnella itseään. Tarvitset miesenergiaa, että saavutat päämääräsi. Vaikka se ei vielä ole näkyvissä, siihen auttaa intuitio ja naisenergia, sekä tuo sisäisen lapsen kuunteleminen. Et voi tehdä sellaista työtä, mikä ei "kuulu pirtaasi"

Olet uskollinen jo kerran valitulle maailmankuvalle, vaikka toiset sanoisivat mitä tahansa. Joudut hieman puolustusasemiin jonkin tahon kanssa tässä kohden. Pidät tiukasti kiinni omasta uskostasi ja siitä miten haluat elää jne..
Sinulla on myös tarve laajentaa omaa lähipiiriäsi kauemmaksi, tai löytää omaa laumaasi, mikä tuo esiin myös joitain reissuja kesääsi. Tämä avartaa jälleen itseäsi. Olet kuin avoin kirja, ja arjen suhteen hieman "levällään."

Jokin ns. vanhassa elämässäsi on ollut väärää toimintaa itsesi ja kehosi kannalta, siksi kehosi "huutaa" varoituksiaan sairastelemalla. Uudenlainen vastuunotto itsestäsi henkisyyden ja reikin myötä  poistaa sitä vanhaa kuonaa kehostasi/sielustasi ja voit vähän kerrallaan paremmin. Ole tässä kärsivällinen. Kyse voi olla esim. väärästä työpaikasta, ihmissuhteissa jokin suhde voi olla haitallinen itsesi kannalta jne.. Mieti tässä kohden mikä tökkii eniten. Yksi teema on  mielestäni kuitenkin työelämä. Olet kasvamassa ulos entisestä minästäsi ja kehosi poistaa moskaa  mitä kuului vanhaan minääsi. Näkisin että ajan kanssa tässä kesä- syys aikana saat vahvistusta työasioihin, ettei ne enää ravitse sieluasi mitenkään ja on pakko tehdä muutos.

Jokin muu leipätyö tässä nousee esiin, kuin ihmeiden kautta kesä- syksy linjalla. Ei ole ihan paras vaihtoehto, mutta kuitenkin uutta tuoreutta tässä, mikä saa sielusi jälleen laulamaan omaa lauluaan. Tämä takaa sen, että saat peruelämän toimimaan ja voit samalla alkaa rakentaa omaa juttuasi. Kurssituksia parikin tässä vuoden kuluessa, jotka avaavat enemmän tätä omaa yritystystäsi toimivammaksi. Se kuuluu elämänpolkuusi tässä kohden ja sen eteen kannattaa rakentaa. Kultainen tie on auki sinulle kun olet oikealla kohdalla polullasi, ja teet rakastamaasi asiaa työksesi. Kun uskallat avata elämäsi " Pandoran lippaan" tehdään sen tavoittamiseksi kaikki helpoksi, koska se on sinun juttusi <3

Kaikkea parasta elämääsi

Tunnistin itseni tekstistä vahvasti ja odotan mielenkiinnolla mitä kesä/syksy tuo tullessaan työn puitteissa. Minulle luvattiinkin jo unelma-aikaista työtä, siis 8-14 työaika ja viikonloput vapaat, mutta sitten sitä alettiinkin perumaan, saas nähdä mitä vielä tuleman pitää. Enkeleille on viestiä ja pyyntöä lähtenyt, että saisin päivätyön ja viikonloput vapaat, joten voisin osallistua kursseille joihin haluan eikä aina tarvitse inua vapaapäiviä. Sitä kohti mennään.

Rakkaudella Maia

torstai 6. kesäkuuta 2013

Meditointia riippumatossa

Minulle on tullut lempipaikakseni riippumattomme saunan terassilla. Lueskelen mielelläni siinä kuunnellen linnunlaulua, tosin naapurin naapurista kuuluu yhtäjaksoinen hau hau hau.....vuodesta toiseen se pikkupiski on samalla sävelellä haukahdellut, joskus se pikkuisen harmittaa, mutta yleensä olen siihen niin tottunut, että havahdun vasta kun mies tulee terassille ja sanoo harmistuneena koiran haukkumisesta. Niin ettei se vallan nyt ole linnunlaulua meditaatiomatkani :)

Maanantaina sain tilaamani kirjan Näin luot taivaan maan päälle - Anu Wyskielin kirjoittama. Aivan mahtavaa luettavaa ja siinä jonkun aikaa lukiessani päätin meditoida riippumatossa kiikkuen.
Aivan välittömästi tunsin kruunushakran ja otsashakran toiminnan. Magentan väri alkoi tulla näkökenttääni ja hetken päästä hahmottui konkkanokkainen intiaani sulka päässään, sitten saapui toinen - vähän pelottavan näköinen - hänellä oli sotamaalaus, sitten ympyrään tuli muutama lisää, näkyni ei ollut kuten tv:ssä - selkeä - vaan ne tulevat häivähdyksinä joka kerran. Tuli mielettömän hyvä tunne näystä, olisin tahtonut pysyä siinä kauemmin, mutta yleensä nämä menevät nopeasti ohi, ne ovat vain häivähdyksiä ja menevät pois. Mietin mitä sanomaa nämä inkkarimiehet minulle yrittivät välittää vai tulivatko vain moikkaamaan. Ehkä he tahtoivat sanoa, että jatka vain henkisellä polullasi - vielä me tapaamme.

Yritinkin ottaa intiaaneihin yhteyden seuraavana päivänä, mutta eivät olleet tavattavissa :), no joku toinen kerta sitten.

Lämmin sää on mahdollistanut meditoinnit ulkosalla ja koen ne hyvin voimaannuttavina. Odotan oikein kotiin pääsyä töistä, että pääsen irrottautumaan arjesta paikkaan, jossa on niin rakkaudellinen olotila.

Välillä mietin myös miksi ihmeessä tämä rakas maapallomme ei voi olla paikka, jossa asuisi ihmisiä jotka kunnioittaisivat toisiaan ja kaikkea elollista - luontoäitiä mm. Kunpa valtaapitävät osaisivat ajoissa lopettaa öljyn imemisen ja maaperästä varastamisen, ei ihme että tulee luonnonkatastrofeja, eihän äitimaa ehdi toipua yhtään kun jatkuvasti sitä ryövätään lyhytnäköisyydellä. Mitä valtavia määriä on öljyä pumpattu ja pumpataan yhä maasta, rahaa rahaa sitä vain pitäisi tahkota koko ajan lisää. Onneksi on paljon ihmisiä kautta maapallon, jotka ajattelevat rakkaudellisesti elämästään ja tuovat ja jakavat sitä valoa eteenpäin muille. Nyt uskalletaan jo puhua meditoinneista, selvänäköisyydestä ja kanavoinneista - sillä tällä tavalla muutkin havahtuvat tähän henkisyyteen. Yhä enenevässä määrin tämä yhdistää ihmisiä. Uskon tulevaisuuteen, jossa voidaan toteuttaa rakkaudellista kanssaelämistä tasapainoisessa ympäristössä.

Rakkaudentäyteisiä päiviä teille ystävät
Rakkaudella Maia

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maailmanlaajuinen valomeditaatio

Eilen klo 22.00 Suomen aikaa oli maailmanlaajuinen valomeditaatio, johon Aisha North kutsui.

Asetuin istumaan meidän verannalle, johon kuului ihanasti linnunlaulu, käkikin kukkui. Pyysin pyhää jumalallista valoa poistamaan kaikki vanhat tukkeumat kehostani ja puhdistamaan ottamaan valon sisääni jokaiseen soluuni. Istuin hetken "kuunnellen" kehoani. Sitten mieleeni tuli maapallo, jossa oli paljon kirkkaita valopisteitä ja nämä valopisteet lähentyivät toisiaan ja lopulta se ylsi ketjuna koko maapallon ympäri, ikään kuin kirkas valohelmiketju. Sen jälkeen koin istuvani kristallisena välkkyvän lammen rannalla lootusasennossa, veden pinta välkehti niin kuin auringonkilo kun se heijastuu vedestä.
Tahtomattani tuli itselle tunne liikkua, eli kurottauduin lähdettä kohti ja ammensi käsiini kirkasta valoa ja join sen, yhä uudelleen. En voinut liikkeelle mitään, se vain piti tehdä.

Hetken päästä minulle tuli tunne laittaa kädet pyöreän esineen päälle ja liikutela sitä ikään kuin siinä olisi pallo ja siihen ilmestyikin valaistunut sinisen sävyinen kaunis pallo, joka minun piti heittää Aishalle ja sitten sama jatkui ja se pallo minun kuului heittää Sunshinelle. Minä oikein todella tunsin sen pallon käsissäni ja heitin ihan oikeasti pallot menemään eteenpäin.

Sen jälkeen otimme kaikki toisiamme kädestä kiinni ja yhdyimme jälleen valohemiketjuksi maapallon ympärille.Tahtomattani minä aloin liikkua huojuen ja hymisten hiljaa, tunsin että koko valohelmiketju liikkui rytmillisesti koko maapallon ympäri. Sitten se muuttui niin, että tulimme kaikki helmet valosäteeksi ja kuinka kaunis maapallo olikaan tuo valosäteinen ketju ympärillään.

Sitten olin lammella taas. Eteeni tuli henkioppaani, juuri hän jonka Anne on maalannut. Hänellä oli ihanan vehreä liehuva vaate yllään ja ympärillään vihreää sädehtivää valoa, ikään kuin hiukset, jotka kuitenkaan eivät olleet hiukset, en oikein osaa selittää sitä. Hän istui eteeni lootusasentoon ja käteni nousivat jälleen eteeni tehdäkseni valopallon henkioppaalleni, heitin sen hänelle ja hän hymyili ja
leijui korkeuksiin valopallon kanssa. Ammensin jälleen käsiini lammen kirkasta valoa ja näin kuinka kehoni ympärille alkoi tulla valokehä alkaen oikean jalan varpaista, ikään kuin joku oli piirtänyt minulle sellaista käyden ääriviivani lävitse ja sen jälkeen täytyin valolla, lempeällä valolla.

Tapahtuma jatkui niin, että olimme jälleen valosäteinä maapallon ympärillä ja kaikki kurotimme kohti  eteenpäin ja näin katoimme koko kauniin maapallon kirkkaaseen valoon jota tuli käsistämme, me ikään kuin loimme tällä eleellä valoverkon maapallon suojaksi ja se oli täysin kirkas valopallo sen jälkeen, kaunis niin kaunis se oli, me olimme valosäteinä edelleen sen ympärillä.

Tämän jälkeen alkoi mieleeni tulla ulkopuolisia arkisia asioita, joten katsoin että valomeditaatio on päättynyt. 1/2 tuntia sain olla mukana tässä ihanassa tunnelmassa. Ihmeellisen ihana kokemus, kehoni liikkui tahtomattani ja tietäen mitä piti tehdä, join lammesta, huojuin kaikkien kanssa rytmillisesti hymisten ja tunsin että kuuluin yhteen koko maapallon muiden valomeditaatiossa olevien kanssa.
Fantastinen tunne. Uni oli sitten kovin katkonaista, enkä millään meinannut saada unta. Näin myös hirvittävän painajaisen että huh huh.
Mutta tässä ollaan ja työpäivä odottaa, toivotan teille ihanaista maanantaita ja uutta alkanutta valoviikkoa.

Kiitos Sunshine kun kerroit tästä valomeditaatiosta ja suomensit sen blogiisi, joka tapahtuu joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina ja suuri kiitos myös Aisha Northille.

Rakkaudella Maia

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kaksi ihastuttavaa kirjaa

Luin Lorna Byrnen kirjoittaman Portaat taivaaseen kirjan. Se oli ihmeellistä luettavaa. Täynnä enkeleiden kanssa keskusteluja. Jälleensyntymästä sain uudenlaisen näkökulman:

 "Tiedän uskovamme mieluusti, että tulisimme takaisin, koska ihmiset, joita rakastimme täällä, surevat ja kaipaavat meitä. Voihan se olla niin, mutta taivaaseen mennyt sielu voi tehdä paljon enemmän perheensä hyväksi sieltä käsin kuin jos hän eläisi maan päällä ihmisen hahmossa. rakkaan ihmisen sielu voi esimerkiksi kommunikoida. Olen aina yllättynyt siitä, kuinka paljon helpompaa useimpien ihmisten on kuulla sielun kuin enkelin välittämä viesti. Se johtuu siitä, että sielu on elänyt ihmisruumiissa. ihmiset kertovat minulle usein, että kun heillä oli ongelma, heistä tuntui kuin isoäiti tai joku muu jo kuollut rakas ihminen auttaisi heitä. Todennäköisesti he ovat oikeassa. "

Kirja on mielenkiintoinen alusta loppuun. Ja lopusta puheenollen - laitan tähän loppuun Lornan saatteilla Parantavien enkelten rukouksen -

"Monet ihmiset ovat kertoneet minulle, että parantajaenkelit ovat vastanneet heidän rukouksiinsa, ja vuosien varrella minulle on kerrottu monista ihmisistä, jotka ovat joko itse saaneet avun tästä rukouksesta tai heidän läheisensä ovat saaneet. Monet ihmiset ovat kertoneet minulle, että he ovat kirjoittaneet tämän rukouksen muistiin ja kantavat lappusta mukanaan tai ovat antaneet sen jollekulle."

Parantavien enkeltesi rukous,
jonka Jumalalta tuo Mikael, arkkienkelisi.
Vuodata ilmoille sinun eheyttävät enkelisi,
taivaallinen sotajoukkosi ylleni,
ja niiden ylle joita rakastan.
Suo minun tuntea ylläni 
eheyttävien enkeltesi säteily,
parantavien kättesi valo.
Annan eheyttämisesi alkaa,
miten ikinä Jumala sen suo.
Aamen


Toinen ihastuttava kirja on runokirja Siivellä, jonka ovat kirjoittaneet Heli Kolho ja Tuula Turunen.
Sain kirjan enkeliystävältäni kun hän tuli vierailulle. Yksinollessani avasin kirjan ja päätin lukea minkälaisia runoja tämä Siivellä pitää sisällään ja erittäin ihana yhteensattuma oli ensimmäinen runo joka kuuluu näin:

Voimallisin 
olen silloin
kun ajattelen
kun koen
kun rakastan
elämääni 
palvelutehtävänä

Olen elävät kädet
olen elävä henki
pyhän tahdon
välikappale

ihmiseksi asetettu.

Olin juuri käynyt edellisenä viikonloppuna reikikurssin ja jotenkin tämä puhutteli minua ihan sydänjuuriani myöten. 

Seuraava runo on myös itselleni hyvin osuva, kun opettelen anteeksiantoa ja tässä hetkessä elämistä.

Minun voimani
on tässä hetkessä
ajatuksissa
sanoissa
teoissa

ei tulevaisuudessa
ei menneisyydessä
ei toisten käsissä.

Mennyt on mennyt
tulevaisuus ei ole tullut
vain tähän hetkeen

voin vaikuttaa 
keskittää voimani
rakkauteni
anteeksiantoni.


Puhuttelevia ja kauniita runoja kirja täynnä. 

Muistutan vielä teille rakkaat ystävät huomenna 2.6. klo 22.00 on maailmanlaajuiden meditaatiopäivä. Käy lukemassa lisää Sunshinen Enkelinpölyä tossuissa-blogista.

Rakkaudella Maia