Taikavoima - Rhonda Byrne

Aamuni alkavat nykyään kiitollisuuden luettelolla ja niitähän on hämmästyttävän paljon. Kyse on Rhonda Byrnen kirjoittamasta Taikavoima-kirjasta. Tänään on 8 taikavoimapäivä ja kiitän kaikesta ruuasta minkä syön ja ajattelen kiitollisuudella kaikkia niitä, jotka mahdollistavat tämän ruuan saapumisen pöytääni saakka.
Ihmeen paljon kiitollisuuden kohteita on. Enpä ole aiemmin tullut juurikaan ajatelleeksi näin pohjamutia myöten ruokaa, joka on pöydässäni.

Eilen olikin positiivisuuden päivä, eli oli ajateltava kaikista asioista positiivisesti ja jos sitten mieli lipsui (ja lipsuihan se ja pahasti) piti ajatella heti perään - mutta, olen kiitollinen tästä......
Olen pitänyt itseäni positiivisena ihmisenä ja luullut että ajattelen hyvinkin positiivisesti asioista, mutta hui kauhistus, en ole lainkaan sitä. Päivä meni niin pipariksi harjoituksen osalta kun olla voi. Olin töissä ja kuin ihmeen kaupalla eteeni viskattiin asioita toisen perään niin että positiivisuus lensi romukoppaan. Vaikka kuinka yritin ajatella perään - mutta, olen kiitollinen tästä koska jne. - se ei onnistunut, tulin vain turhautuneeksi ja jotenkin äkäiseksi. Oloni oli hyvin raskas ja tuntui kuin happikaan ei riittäisi.
Illalla nukkumaan mennessä kävin päivääni läpi ja ajatukseeni tuli, että minua koeteltiin toden teolla enkä läpäissyt sitä. Keräsin kaikki asiat - tai no melkein kaikki - negatiivisena energiana itseeni ja oloni sen myötä oli aivan mahdottoman väsynyt ja kuin hartioilla olisi ollut raskas taakka.

On yllättävän vaikeata olla ajattelematta kielteisesti kaikista asioista ja en tiedä onko se loppujen lopuksi tarpeellistakaan, asioista voi ajatella kielteisesti, mutta kuitenkin voi pohtia positiivista lopputulosta.

No tänään on uusi päivä ja harjoittelen kielteisyydestä pois oppimista, Ihmeen helposti mieleen tulee kielteinen ajattelutapa, tulee ajateltua sitä pahinta asioista joita eteen tulee. Johtuneeko siitä, että on ollut niin monesti taisteltava omasta puolestaan ja oltava puolustuskannalla. On toki tilanteita, joissa positiivisuus on pulpahtanut pintaan heti niin että on ihan ihmeissään ja riisuu sitten oman suojavarustuksensa ja taistelutahtonsa laannuttaen. Opeteltavaa on paljon ja innolla avaan Taikavoima-kirjan kunkin päivän harjoituksiin.

Positiivista päivää teille - rakkaudella Maia.

Äpsynä tänään - entä huomenna

Nyt pitäs repiä energiaa tästä kuvasta, aivan ihanaa auringonlaskua kuvaamassa ystävän mökillä viime kesänä 11 aikaan yöllä, mutta ei oikein auta nyt.
Olen äpsynä, enkelit eivät syöksähtele vanavedessäni eivätkä suihki silmissäni. Positiivisuuteni on lennähtänyt universaaliin avaruuteen jonkun toisen iloksi.  Nyt on ollut selvästi paniikinomaista "pakkokokemista" meikäläisellä. Sitä niin kovasti tahtoo olla yhtä tämän universaalin ihmeiden kanssa, päästä osalliseksi uskomattomista kokemuksista, mitä kuulee ympärillä, mutta ei tapahdu mitään. No mitään muuta kuin valtavaa uupumusta ja kipuja. Suorastaan raahaudun että pääsen eteenpäin.

Minulla on todettu muutama viikko takaperin jalan koepalassa solumuutoksia ja epäily sklerodermasta (ihosairaus), se selittäisikin minun oudot kovat lihaskivut (eräänäkin yönä istuin hieromassa jalkojani ja katselin kuinka sääriluu erottui todella selvästi jalasta kun lihaksia raateli niin kovaa), joita ilmaantuu silloin tällöin ja muut epämääräiset tunteet siihen päälle. Pitikin mennä googlettaan tuo skleroderma, pahannäköisiä ihottumia ja jos nyt jotain positiivista hakisi, niin toivon että pysyy iholla eikä mene sisäelimiin, silloin ei hyvä.
Muista oireista sen verran, että muutaman kerran on tapahtunut niin, etten ihan oikeesti ymmärrä mitä mulle puhutaan vaikka se on selvää suomenkieltä, ohi menee että korvissa viuhuu. Sen jälkeen tulee ihan nolo ja ontto olo. Pelottavaakin, että mitä tämä nyt oikein on, ettei vaan tulisi usemmin näitä "kohtauksia", jotenkin tulee tunne että menettää identiteettinsä, ei ole kukaan. En nyt tiedä liittyykö tämä millään lailla tähän "tautiin", kun en muistanut kertoa ihotautilääkärillä näistä tempauksistani. Vai kehottasinko lääkäriä lukemaan blogini, olisipa mielenkiintoista nähdä hänen ilmeensä :)

 Viikolla otettiin seitsemän putkea verta ja niistä tutkitaan sitten vaikka mitä, en edes muista. Nyt tosi inhottava ja raskas työpäivä takana. Mietiskelin tässä josko viittin tehdä postausta tällaisessa mielentilassa, mutta tämä on todellista minua. Aina ei voi olla kivaa, niin miksi en kertoisi myös siitä puolesta itsessäni, ehkä joku saa jonkunlaista lohtua itselleen tästä kirjoituksesta ja ehkä haen itse myös lohtua ja ymmärrystä joltain, jolla samanlaista tunnelmaa koettuna.

Nyt on kehissä uskonpuutetta, monta kertaa olen pyytänyt että näyttäkää nyt jotenkin, että teitä on olemassa (enkeleitä), että olen oikealla tiellä, mutta mitään ei näy. Epätoivoisena katson näkyykö likaisessa tuulilasissa merkkiä enkelistä tai kadun sohjossa jokin outo kuvio, onneksi osaan parkkipaikalta töihin vaikka katse on suunnattuna katuun merkkejä etsien - taivaalla niitä ei näy, koska on ollut tasaisen harmaata, tai mistä minä tiedän, enhän ole sinne tarkemmin tutkaillut, vain todennut, että harmaata on, - katse maahan - siellä se merkki on!  Sitten suutahdan ihan kuin pieni lapsi kun en näekään mitään "yliluonnollista", voi että on kypsää touhua, todella aikuismaista.

 Kipu tekee kiukkuiseksi, ei erityisesti kohdistu kehenkään henkilöön, vaan yleensä kiukku pulpahtaa pintaan, ärsyttävää. Tartteis tehdä jotain, vai tartteeko? Jospa nyt vain olisin ja tuntisin sen kaiken kivun, kiukun ja turhautumisen ja päästäisin sitten irti, antaisin mennä ja katsoisin mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään - toivottavasti nyt sentään jotain.

Tähän loppuun voisin vain todeta, että kipu saa minut seisahtumaan edelleenkin ja määrää elämäni tahdin,  olen pettynyt itseeni, tämähän on jo tuttua muutaman leikkausoperaation koettuani, pitäisi jo osata hallita se, mutta ei se vaan niin ole, elikkä annetaanko minulle kipua koetteeksi - jotta minusta tulisi nöyrä, osaisin elää tässä hetkessä, osaisin iloita, josta tulikin mieleeni jatkuvasti minulle nousevat enkelikorteissa ILO ja riimuissa myöskin siitä muistutetaan, mutta miten iloita kun koskee, tai ehkä minun tulee iloita siitä että voin vielä kävellä, kuulen ja näen, haistan ja maistan -

Rakkaudella Maia