torstai 16. toukokuuta 2013

Henkioppaani

Pitkästä aikaa täällä postailen, pihatyöt ovat vieneet aikaani ja kuinka ihanaa kun on ollut aurinkoista ja lämmintä. Puun istutusta ja uusien perennapenkkien valmistamista, ai että mä olen nauttinut! No mutta nyt sitten asiaan. Seinäjoen Voimaannu messuilla oli Anne Pummila, joka tekee intuitiivisia maalauksia, joten sinne ryntäsin heti ensimmäiseksi ja hän maalasi henkioppaani.

Tässä hän on


Maalauksen mukana tuli myös viesti henkioppaaltani ja se puhutteli minua ihan sydänjuuria myöten. Kiitos Anne ihanasta hetkestä kanssasi ja henkioppaani maalauksesta, sekä myös viestistä jonka kauttasi sain.

Minulla alkaa perjantaina reikikurssi klo 10, vähän jännittää, mutta mukavalla tavalla. Kurssi kestää koko viikonlopun ja ajattelin laittaa tänne ajatuksia heti perjantaipäivästä kun tulen sieltä kotiin klo 17 jälkeen. Vihdoin kauan toivomani ja unelmoimani haave toteutuu, olen rohkaistunut lähtemään reikin tielle, ihanaa.

Nyt lähden taas tuonne pihapiiriin kaivelemaan vähän lisää ja odotan innokkaana tilaamiani kukkia saapuvaksi Viherpeukaloilta. Ihanaa olla kesälomalla, ensimmäisenä viikkonani on ainakin ilmat olleet mitä mahtavimmat, mutta satoi tai paistoi - lomalla on mukavaa.

Ihanaista kesäistä säätä teille kaikille ja iloista mieltä.

Rakkaudella Maia

4 kommenttia:

  1. Tuo kuva on kyllä niin vaikuttava! Kävin myös itse taiteilijan sivuilla ja mahtavia kuvia hän on luonut kerta kaikkiaan. Jännityksellä jään odottamaan uutisia reikikurssista, olen ihan innoissani puolestasi :) Itsekin pitäisi olla nyt enemmän ulkona kun on niin hyvä sää. Kivoja loman jatkoja toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin myös siellä katsomassa, ihania kuvia. Olin niin innoissani menemässä reikikurssille, - päivää liian aikaisin - eli alkaa lauantaina. :)

      Poista
  2. Hei Maia, ihana kuva tuosta oppaastasi. Laitatko minulle sitä meiliä niin teen sen tulkinnan sinulle ja voit sitten laittaa palautetta siitä?

    VastaaPoista