torstai 4. huhtikuuta 2013

Pyramidin kosminen energia


Tämän pyramidin ostin Seinäjoen Voimaannu-messuilta. Pyramidin alle olen taitellut pienen lapun, johon on kirjoitettu mitä tällä hetkellä toivon eniten. Nimi ja päivämäärä. Pyramidi ikään kuin vetää sen asian toteutumaan.

Luin myös chakra käsikirjasta pyramidista:
"Pyramidien erikoinen muoto sitoo kosmista energiaa ja välittää sitä eteenpäin aivan kuten reiki-hoidossakin tapahtuu. Pienoispyramideja voi asettaa esimerkiksi keholle johdattamaan energiaa tietylle kehon alueelle. Tätä käyttötarkoitusta varten on valmistettu pyramideja, jotka vastaavat mittakaavaltaan Gizassa sijaitsevaa, 51 asteen kulmiin perustuvaa Kheopsin pyramidia. Käyttäessäsi pyramidia sinun tulisi pitää huolta siitä, että yksi sen sivuista on aina tarkasti pohjois-eteläsuunnassa, sillä vain siten sen voi saada toimimaan täysitehoisesti".

Valitettavasti oma pyramidi on keikkunut kulmiltaan miten sattuu, koska otan sen joskus käteeni katsellakseni sen ihania väriyhdistelmiä. Nyt täytyykin asetella tarkasti ikkunalaudalle auringonpaisteeseen oikeaan suuntaan.

Luin samaisesta kirjasta myös tämän seuraavan kokeiluni - testasin välittäjäkykyäni ottamalla vuorikristallipalasen sekä enkelikiven mukaani vaatehuoneeseen, sillä testi tehdään täysin pimeässä. Istuin vaatehuoneessa molemmat kivet kädessäni ja asetin ne eteeni viltille. Jos vuorikristallista pystyn ottamaan värähtelevää energiasäteilyä on se merkki selvänäköisyyteen. Etenkin jos tuo säteily alkaa liikehtiä. - Silloin alakerrasta kuului kop kop - ja eikun avaamaan ovea - lähetyskuljetus toi miehelleni - taas - pyöränosia :) . No se kokeilu jäi siihen, mutten aio luovuttaa.

Ihanaista päivää teille rakkaudella Maia

6 kommenttia:

  1. Käykö tuohon ihan mikä tahansa pyramidi?

    VastaaPoista
  2. Kyllä siihen käy vaikka pahvista tehty, ihan mikä tahansa jalokivistä puisiin.
    Pyramiditutkija Manfred Keppler on tehnyt kiinnostavan löydön pyramidien energiasta. Hän on tutkimuksissaan selvittänyt, että yleisin käytetty Kheopsin mittakaava tarjoaakin egyptiläisille parhaan mahdollisen hoitoedellytyksen, niin se ei välttämättä toimi meidän leveysasteellamme. Hän on myös laskenut Euroopan maihin sopivan pyramidin kulman ja tämän pienoispyramidin kaltevuuskulman tulisi olla 65 astetta, energiapotentiaalin pitäisi sen avulla kohota moninkertaiseksi.

    Mitä kaikkea pyramidilla voikaan vetää puoleensa :)

    VastaaPoista
  3. Tuo pyramidi on kyllä niin vaikuttavan näköinen :) Ja sen voimat kyllä kiehtovat itseänikin, täytynee tutustua vielä lisää asiaan :) Täytyy koittaa ehdottomasti myös tuota selvänäköisyys harjoitusta, vaikka tässä onkin haasteena vielä tuo ajatus pimeästä komerosta :) Mutta ymmärrän, että nyt valon lisäännyttyä on hankala etsiä muista huoneista yhtä pimeää paikkaa kuin komerosta! Tosin minun todellisuudessa komerossa ja varsinkin pimeässä komerossa on aina asustellut kiusanhenkiä jotka ilokseen pelottelee, joten taitaa olla edessä ensin muita mielenhallinnan harjoituksia ennen kuin voi täydellä järjellä lähteä pimeään komeroon istumaan :) Tämä vilkas mielikuvitus on joskus myös hieman haitaksi :) Ihania juttuja kuitenkin ja kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista
  4. Aika tyynnyttävää on istua pimeässä, veikeä tunne. Se tietysti tuo lisäjännitteitä jos on jotain pelkotiloja, mutta suosittelen. Aion kyllä kokeilla toistekin, on jännä nähdä toimiiko se kohdallani.
    Pyramidi on kaunis katsella kun sitä pyörittelee kädessään ja kaikki eri värit tulevat esille.

    VastaaPoista
  5. Moikka moi!
    Varsinaisesti en ole lukenut näkijän kykyihin opettavaa kirjaa, mutta esim. kiviäkin on olemassa, jotka auttavat ennustamisessa, selvänäköisyydessä ja kanavoinnissa. Itse yritän nyt kanavointia saada "tulille", joten kivet apofylliitti, tuliakaatti, prehniitti ja angeliitti auttavat näihin kykyihin. Chakra Käsikirjasta luin pyramidin vaikutuksesta ja se kyllä toimii ja nopeammassa tempossa kuin esim. aarrekartta. Teen näistä kirjoistani postauksen ja esittelen niitä vähän, josko niistä olisi sitten hyötyä muillekin.
    Valoa päiviisi!

    VastaaPoista